Kilpailujen hakemisesta ja hyväksyttämisestä
Level I -kilpailut (seurakilpailut)
Level I -kilpailuja ei tarvitse anoa jaostolta mutta 15th Edition sääntöjen mukaisesti seuran tulee ilmoittaa nämä kilpailut jaoston kilpailutoiminnasta vastaavalle kilpailukalenteriin merkintää varten. Myös level I -tason kilpailuissa tulee olla nimettynä kilpailuille johtaja ja ratamestari. Level I -kilpailuissa voi sama henkilö tarvittaessa toimia näissä tehtävissä.
Kilpailuissa noudatetaan SAL:n kilpailutoiminnan yleissääntöjä ja ohjeita (KY), voimassa 01.01.2002.
Level II -kilpailut (luokittelukelpoisuustaso)
Level II - eli luokittelukelpoiset kilpailut haetaan jaoston lomakkeella (liite) edeltävän vuoden lokakuun loppuun mennessä. Painavista syistä johtuen kilpailu voidaan myöntää ja asettaa kalenteriin myös myöhemmin mutta tämä ei ole suositeltavaa.
NROI Finland toimikunta joko vahvistaa järjestäjän esittämän kilpailun ratamestarin tai nimeää kilpailulle uuden ratamestarin.
Level III -kilpailut
Level III - kilpailut ovat aina kansainvälisiä kilpailuja, jotka vaativat täten kansainvälisen liiton hyväksynnän, ennen kuin kilpailua voidaan ilmoittaa eri tiedotusvälineissä. Level III - kilpailu on Suomessa myös samalla kotimainen luokituskelpoinen kilpailu, kuten level II - kilpailukin.
Kansallinen hakumenettely, level III
Suomen Mestaruuskilpailut ovat aina level III -kilpailuja. Myös luokittelukelpoinen voidaan järjestää level III -kilpailuna, mikäli kilpailu täyttää IPSC:n level III -vaatimukset ja se hyväksytetään IROA:lla samoin kuin Suomen Mestaruuskilpailu.
Level III -kilpailut haetaan samalla jaoston lomakkeella kuin level II ja hyväksymismenettely ja kalenteriin asettamismenettely ovat samat. Kuitenkin level II -kilpailuista poikkeavasti Suomen Mestaruuskilpailut tulisi hakea kahta vuotta aiemmin.
Kansainvälinen hakumenettely, level III
Kilpailun kansallisen hyväksymisen jälkeen järjestävä seura yhteistyössä jaoston ja RD:n kanssa hakee level III -kilpailulle kansainvälisen hyväksynnän. Tällä menettelyllä varmistetaan kansainvälisesti avoimen kilpailun sääntöjen mukaisuus.
Level III -hakemuslomakkeet ovat saatavilla IPSC:n www-sivuilta sekä jaoston www -sivuilta. Kilpailun järjestäjä suunnittelee ampuma-asemat ja kilpailun yhteistyössä kilpailun Ratamestarin kanssa. Kilpailun järjestäjän vastuulla on myös kilpailun ilmoittaminen IPSC:n www-sivuille minimissään kolme kuukautta ennen kilpailutapahtumaa. Jaoston tulee olla hyväksynyt kilpailu kalenteriin asetettavaksi ennen IPSC:n sivuille merkintää (vastaa RD:n hyväksymis - kysymystä rekisteröitymiskohdassa).
Ampuma-asemien valmistuttua kilpailun järjestäjä toimittaa level III -hakemuksen RD:lle (lomake A sekä ampuma-asemista lomakkeet B yhdessä ampuma-asemien kuvien kanssa). RD tarkistaa hakemuksen yhdessä jaoston kanssa ja hyväksyttyään ampuma-asemat lähettää ne edelleen IROA:n kilpailujen hyväksymisvaliokunnalle. Level III -hakemus tulee toimittaa RD:lle mielellään kahta kuukautta ennen kilpailutapahtumaa, viimeistään kuitenkin viisi viikkoa aiemmin.
IROA:n kilpailuvaliokunnan jäsenen tarkistettua asemat lähettää hän lomakkeen C takaisin RD:lle yhdessä mahdollisten ampuma-asemia koskevien muutosmääräysten kanssa. RD lähettää ampuma-asemia koskevat muutosmääräykset sekä lomakkeen C kilpailun järjestäjälle.
RD lähettää lomakkeen C, IPSC:lle. Samalla lomakkeella tilataan myös IPSC:n Presidentin mitalit kilpailun järjestäjälle. Kilpailun järjestäjän tulee asettaa lomake C (IROA:n ja RD:n allekirjoituksilla varustettuna) näkyville kilpailupaikalle.
Jaoston kilpailujen hyväksymismenettely
Hakemukset (level II ja III) toimitetaan jaoston varapuheenjohtajalle, joka tekee hakemuksista koosteen (yhdessä level III -hakemusten kanssa) ja esittää sen jaostolle vahvistettavaksi kalenterivuoden päättymiseen mennessä.
Myönnetyt kilpailut asetetaan mahdollisimman pian nähtäville jaoston www -sivuille ja jaosto ilmoittaa ne SAL:n organisaatiolle merkittäväksi kilpailukalenteriin.
RD lähettää lomakkeen C, IPSC:lle. Samalla lomakkeella tilataan myös IPSC:n Presidentin mitalit kilpailun järjestäjälle. Kilpailun järjestäjän tulee asettaa lomake C (IROA:n ja RD allekirjoituksilla varustettuna) näkyville kilpailupaikalle.
Kokoontumislainmukainen ilmoitus poliisille
Kokoontumislain (530/1999) nojalla yleisötilaisuuden järjestäjän tulee tehdä poliisille kirjallinen ilmoitus vähintään viisi (5) vuorokautta ennen tilaisuutta, (3:14 §). Ilmoitusta ei tarvitse tehdä, jos osanottajamäärän vähäisyys, tilaisuuden luonne tai järjestämispaikan luonne ei edellytä ilmoituksen tekemistä. Koska kysymyksessä on urheilutapahtuma, jossa ammutaan, niin varminta on tehdä kirjallinen ilmoitus poliisille. Ainakin silloin, jos kysymyksessä ei ole virallisessa ampumaratakäytössä oleva alue.
Kilpailumääräyksistä
Suositus on, että juniorikilpailijat maksavat vain 50 % kilpailumaksuista. Perhekunta-alennus kilpailumaksuista on suositeltavaa. Suositus on, että kilpailujen osalta ilmoittautuminen päättyy 08.00 ja että ammunta aloitetaan 08.30. Tämä tulee sekä järjestäjien että kilpailijoiden hyödyksi.
Kilpailukalenterissa tulee olla pankkiyhteystiedot, jotta kilpailijat voivat hoitaa maksut ajallaan ja vaivattomasti.
SAL:n kilpailulisenssi tulee tarkistaa ehdottomasti ilmoittautumisen yhteydessä.
Kilpailijoiden tulee käyttää kilpailuissa urheilullista asukokonaisuutta. Suotavaa ei ole esiintyä kilpailtaessa sotilaallisissa, maastokuvioisissa asuissa. Kysymys on lähinnä siitä, minkälaista mielikuvaa annamme lajistamme.
Kilpailijoiden on suositeltavaa ilmoittautua sähköpostilla kilpailuun. Suotavaa on, että saman seuran kilpailijat ilmoitetaan samalla ilmoituksella kilpailunjärjestäjälle. Kilpailun järjestäjä toimittaa tarvittavat tiedot kilpailusta samoin kilpailijalle.
Kilpailujen pistelaskuohjelma
Kilpailuissa käytetään WINMSS - ohjelmaa. Tuloslaskentavastaava, Stats Officer (SO)Ennen kilpailua
1. Varmista, että käyttämässäsi koneessa on oikea versio WINMSS tuloslaskentaohjelmasta. Asenna tarvittaessa.
2. Hae uusin Master.dbf tiedosto (pistooli / haulikko / kivääri) Practical - jaoston kotisivuilta (http://www.ipscfin.net/).
3. Perusta kilpailu koneelle ennakolta (nimeä kilpailu, luo stage - profiilit, yms.). Suositeltavaa on myös rekisteröidä ennakolta ilmoittautuneet kilpailijat, tehdä squadi - jako (kilpailun johdon kanssa) ja tulostaa kilpailijoille tarrat.
4. Varaa (vaadi) kilpailupaikalta riittävästi pöytätilaa tietokoneelle, printterille, tuloslomakkeille ym. Varaa mukaasi myös perinteiset muistiinpanovälineet, taskulaskin, jne. Kilpailun aikana
1. Ilmoittautumisen jälkeen poista mahdollisesti peruutuksen tehneet tai muuten vain pois jääneet kilpailijat. Rekisteröi myös jälki-ilmoittautuneet.
2. Tarkista vielä kilpailijoiden power factor luokitus. Se on oletusarvoisesti Minor Master.dbf:ssä.
3. Jos sinulla ei ole kaveria tuloslaskennassa, niin sovi tuloslomakkeiden keruusta stageilta. Kilpailun johtaja ja / tai ratamestari voivat hyvinkin avittaa keräämällä lomakkeita kierrellessään kilpailualueella.
4. Kun olet syöttänyt tuloslomakkeen tiedot koneelle, niin merkkaa se lomakkeeseen selkeästi tai kerää syötetyt lomakkeet esim. eri pöydälle.
5. Ota varmuuskopioita (korpulle) aika-ajoin päivän aikana.
6.Riippuen aikataulun tiukkuudesta ja kilpailun koosta, tulosta sopivin välein stagejen Verify-listat ja toimita ne kilpailijoiden nähtäviksi (tulostaululle). Tämä on hyvä tehdä ainakin kerran päivän aikana.
Tulostaminen on yleensä hidasta, koska radalle raahataan yleensä vanhin löytynyt tulostin.
Verify-listat voidaan korvata haluttaessa stage tuloksilla.
7. Tarkista, että kaikki tulokset ja mahdolliset power factor mittaustulokset on kirjattu koneelle.
Tarkista Power factorin minor/major raja-arvo käyttämässäsi WINMSS versiossa!!!
8. Aja lopuksi lopulliset Verify - listat ja / tai stage tulokset.
9.Ja koska tulostaminen on hidasta, niin lopputulosten tulostaminen on syytä aloittaa myös. Kilpailun jälkeen
1. Hommasi alkaa olla ohi. Mutta tulokset täytyy vielä toimittaa seuraaviin paikkoihin
|
Kilpailun johto |
heti |
paperikopiot ja sähköinen tarvitt. |
|
Range Master |
heti (tai sopimuksen mukaan) |
paperikopiot liitettäväksi raporttiin |
|
Seurat |
heti (tai seur. viikolla) |
paperikopiot tai sähköinen |
|
Level III / IPSC |
heti (tai muutamassa päivässä) |
internetin kautta IPSC:n kilp.sivuille |
|
Level III / SAL |
heti (arvokisoissa SM/PM) |
sähköpostitse (urheiluampuja@sal.slu.fi) |
|
Jaosto (RD) |
seuraavalla viikolla |
sähköinen |
|
Ranking-ylläpito,NROI |
seuraavalla viikolla |
sähköinen |
Seuroille, joiden edustajia osallistui kilpailuun, täytyy toimittaa yhdet tulokset. Tämän voi hoitaa jakamalla kilpailupaikalla minimissään yhden paperikopion seuran edustajalle / seuraa edustavalle ampujalle tai toimittaa myöhemmin seuran edustajalle paperi tai sähköinen kopio tuloksista.
Virallinen tulos on kilpailun johdon tarkistama ja julkistama versio, jonka kopio liitetään kilpailun Ratamestarin valvontakertomukseen. Internet sivuilta löytyvä ei ole virallinen ennen kuin SAL:n Practical - jaosto on käsitellyt valvontakertomuksen ja sen mukana olleen paperikopion sekä vahvistanut kilpailun luokittelukelpoisuuden. Jos kilpailun luokittelukelpoisuutta ei voida vahvistaa, niin tulokset ovat viralliset, mutta niitä ei oteta huomioon kilpailijan Ranking - sijoitusta määritettäessä.
Kilpailutulokset
Kilpailutulokset ovat nähtävinä Jaoston internet sivuilla.
Edustusmääräykset
SAL ja practical jaosto antavat määräykset ulkomaisista edustusmääräyksistä. Käytännössä ulkomaille lähtevät maajoukkueen edustajat joutuvat allekirjoittamaan sitoumuksen.
|