Kilpailutoiminta practical-ammunnassa: Seurojen viikkokilpailuista MM-kisoihin

Kilpailutoiminta practical-ammunnassa:
Seurojen viikkokilpailuista MM-kisoihin

Lukumääräisesti suurin osa practical-kilpailuista järjestetään seurojen sisäisinä viikko- tai kuukausikilpailuina. Näissä kilpailuissa aloittelevien ja kokeneempien ampujien on mahdollista testata osaamistaan ja hakea lajissa välttämätöntä kilpailukokemusta. Monissa seuroissa viikko- tai kuukausikilpailut muodostavat myös seuran sisäisen mestaruuskilpailun.

Kansallisella tasolla practical-ammunnassa pyritään eri seurojen toimesta ja yhteistyöllä järjestämään vuosittain kymmenkunta kilpailua. Kilpailuissa ammuttaviin osuuksiin liittyvien rakenteiden tekeminen vaatii kilpailun järjestäjiltä yleensä kymmeniä, jopa satoja talkootunteja. Jotta seurojen panostus järjestelyihin tuottaisi mahdollisimman hyvän tuloksen - niin urheilullisesti kuin taloudellisestikin - pyrkii SAL:n practical-jaosto koordinoimaan kansallista practical-kilpailutoimintaa siten, ettei samana viikonloppuna järjestettäisi kuin yksi kansallisen tason kilpailu. Näin kilpailujen osanottajamäärät saadaan mahdollisimman suuriksi: tyypillisesti kansallisen tason practical-kilpailussa on 50-100 osallistujaa.

 

Practical-ammunnassa järjestetään Suomen mestaruuskilpailuja pistooli-, kivääri- ja haulikkopracticalissa. Pistoolipractical on sekä Suomessa että kansainvälisesti levinnein ja samalla arvostetuin practical-laji: muiden practical-lajien leviämistä kansainvälisesti vaikeuttavat monien maiden tiukat aselait, jotka joko vaikeuttavat tai tekevät mahdottomaksi practical-lajeissa käytettävien puoliautomaattiaseiden hallussapidon.

Practical-ammunnan kv. kilpailutoiminnan organisoinnista ja valvonnasta vastaa lajin kv. kattojärjestö International Practical Shooting Confederation (IPSC), jonka jäsen myös SAL on. Lajin maailmanmestaruuskilpailut järjestetään joka kolmas vuosi.  Practical- ammunnassa järjestetään myös mantereiden mestaruuskilpailuja (esim. Euroopan mestaruuskilpailut) sekä pienempien maantieteellisten alueiden mestaruuskilpailuja (esim. Pohjoismaiden mestaruuskilpailut).

Lajin kv. kattojärjestö hyväksyy lajin kansainväliset säännöt. Kattojärjestön yhteydessä toimii lajin kv. tuomarikoulutuksesta vastaava International Range Officers' Association (IROA). Tuomarityöskentelystä kiinnostuneet practical-ampujat voivat kansallisen tuomarikoulutuksen (NROI) jälkeen edetä ja hakea kansainvälisesti arvostetun kv. ratatuomarin (RO) arvon.

 


SSG:n practical-radalla osuudet voidaan sijoittaa lähelle toisiaan. (Kuva: Harri Laitinen)

Tiedotteet
Materiaalisalkku
Tulokset 1984-2004
Region Finland työjärjestys
Region Finland ohjesääntö
 
 © 2005 SAL:n Practical-jaosto SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu