Practical-ammunta ja lajin historiaa

Practical-ammunta sai alkunsa Yhdysvalloissa 1950-luvulla kun joukko kokeneita ampujia ja aseiden kanssa työskenteleviä henkilöitä totesi taidokkaan aseenkäsittelyn sisältävän muutakin kuin äärimmilleen viedyn tarkkuuden. Tällaisia asioita ovat mm. nopeus ja voima.  Myös aseen mahdolliset häiriöt pitää kyetä selvittämään automaattisesti muun toiminnan ohessa. Tuumasta siis toimeen ja asiaa kehittämään ryhtyi Jeff Cooperin johtama Bear Valley Gunslingers.

Kokemuksen, ampumatekniikoiden ja aseiden kehittyminen johtivat yhä vivahdekkaampiin ampumahaasteisiin. Lajin harrastajamäärän kasvaessa myös säännöt kehittyivät, tuli kolme erilaista laskutapaa, useita eri ohjelmatyyppejä ja varsin kattavat turvallisuusmääräykset.

Practical-kilpailu koostuu aina useista eri suorituspaikoista, ampumaosuuksista. Kilpailuista tehdään mielenkiintoisia rakentamalla erilaisia ampumaosuuksia.

Laji laajeni Yhdysvaltain ulkopuolellekin varsin nopeasti, ja vuonna 1976 perustettiin kansainvälinen liitto. Alkuaikojen ammunta oli kehittynyt puhtaaksi urheilulajiksi samaan tapaan kuin esim. miekkailu ja pesäpallo. Lajin nimi muodostui osin myös practical-ammunnaksi. Liiton nimeksi tuli International Practical Shooting Confederation ja josta lyhenne IPSC.

Suomeen laji tuli, ensin Turkuun. Lajin harrastus laajeni nopeasti Helsinkiin, ja muualle Suomeen.  Kansainvälisen liiton mukaan lajia kutsuttiin alkujaan IPSC'ksi, lajin tultua kansallisesti tunnustetuksi ampumaurheiluksi, tämä nimitys tuli myös Suomessa tunnetuksi practical-ammuntana.

Ensimmäinen suomenkielinen sääntökäännös tehtiin erään pääkaupunkilaisen seuran toimesta. Suomen ampumaurheiluliittoon laji hyväksyttiin 5. marraskuuta 1990, SAL haki tällöin myös kansainvälisen liiton jäsenyyttä. SAL:n liittohallituksen alaisuuteen tuli Practical-jaosto vastaamaan lajin edellytysten kehittämisestä Suomessa. Vuoden 1997 alussa lajia harrastettiin virallisesti tuhannen ampujan voimin seitsemässäkymmenessä seurassa eri puolilla Suomea. Harrastajamäärät ovat pysyneet samoissa lukemissa viime vuosina, joka vuosi tulee mukaan noin 100 uutta harrastajaa ja suunnilleen yhtä suurella määrällä harrastajista into hiipuu vuoden aikana.

Aluksi ainoastaan pistoolilla tai revolverilla harrastettu laji laajeni myös pitkiin aseisiin, kivääriin ja haulikkoon. Vuodesta 1980 asti käytetyt englanninkieliset kivääri- ja haulikkosäännöt saatiin käännetyksi vasta 1995. Säännöt ovat aseiden ominaisuuksien vaatimia poikkeuksia lukuun ottamatta samankaltaiset, ja sääntökirja on kaikille aseille sama. Ensimmäiset SAL:n viralliset kivääri-practicalin SM-kilpailut järjestettiin vuonna 1996.

Practical-ammunta eroaa useimmista muista ampumalajeista siinä, että siinä ampuja joutuu erilaisten ampumatehtävien eteen, jotka hänen on ratkaistava sääntöjen rajoissa mahdollisimman tehokkaasti. Lajin pariin pääsee vasta suorittamalla ensin peruskurssin. Tämä siksi, että turvallisuusmääräykset ovat vaativat. Practical-ammuntaa harrastaa Suomessa sekä miehiä että naisia ikäluokissa 15 - 65 vuotta. Useimmat tulevat lajin pariin pistooli-practicalin kautta ja aika usein harrastus myös laajenee pitkiin aseisiin.

Aseet ovat kaikissa practical-lajeissa pääsääntöisesti puoliautomaattiaseita niiden suuren patruunakapasiteetin ja nopean jälleen ladattavuuden ansiosta. Pistooleissa käytetyimpiä aseita ovat sellaiset jotka saadaan varmistettua ilman vireenpoistoa tai aseet joissa ei ole lainkaan erillistä varmistinta. Näkyvimpinä ovat 1911 Coltin laajarunkoiset kloonit eli ns. 2011-runkoiset aseet. Haulikoissakin puoliautomaatti on noussut pumppuhaulikon edelle. Kivääri-practicalissa käytetyimmät aseet ovat erilaiset ns. rynnäkkökiväärityyppiset aseet.  Soveltuuvuus eri aseista, tästä tarkemmin tietoa lajin säännöissä.

Aseet on jaettu eri luokkiin niiden rakenteluasteen ja ampujan käyttämien varusteiden mukaan. Vaativimmassa päässä on Open-aseluokan aseet ja varusteet, niitä kevyemmin rakennellut aseet ja varusteet kuuluvat Modified-aseluokkaan ja rakentelemattomat aseet Standard-aseluokkaan. Revolverit kuuluvat Revolver Standard-luokkaan. Myöhemmin tuli lisäksi Production-luokka. Practical kuten muutkin ampumalajit vaativat aseen lisäksi muitakin varusteita. Aseen lisäksi pistooliampujan tarvitsee kotelon, varalippaita ja kotelon niille sekä kunnollisen vyön. Kiväärillä ampuja tarvitsee välttämättä vain varalippaan ja haulikkoampuja pikalatureita. Lisää infoa varusteista.

Halvimmillaan käyttökelpoisen uuden pistoolin saa jo 350 eurolla. Tämän rinnalle tarvitaan kunnollinen rigi, joka sisältää vyön, kotelon ja lipastaskut. Hintaa rigille kertyy sadasta eurosta ylöspäin. Usein aloitteleva ampuja ostaa ensin halvan rigin ja jatkaa siitä edelleen yhden tai kahden askeleen kautta kunnollisiin varusteisiin. Kilpailukykyisen aseen vakioluokkaan saa jo noin tuhannella eurolla ja kisarigi kustantaa jo 250 euroa.  Ajanottolaite eli timer, joka laskee ajan ja laukaukset sekä niiden väliset erot, kuuluu myös jokaisen lajia harjoittelevan varusteisiin. Perustimerin saa reilulla sadalla eurolla ja joskus seuroilla on tarjota tulokkaille laitteita lainaan tai niitä voi käyttää yhteisissä harjoituksissa. Joissain luokissa ampujalle tulee myös väistämättä eteen patruunoiden jälleenlataamisen aloittaminen.

Lajin makuun pääsee parhaiten ottamalla yhteyttä lähimpään lajia harrastavaan ampumaseuraan.

Seurat järjestävät practical-ammunnan peruskursseja, jonka päätteeksi on turvatesti, jonka läpäiseminen oikeuttaa seuran jäsenen osallistumaan kilpailuihin ja harjoituksiin. Vaikka kilpaileminen ei olisikaan varsinaisena tavoitteena, ovat erilaiset seuratason kilpailut hauskimpia tapoja harrastaa practical-ammuntaa ja tavata muita ampujia.

Lajilla on oma kilpailutuomarijärjestelmä NROI (National Range Officer Institute). Kansainväliset tuomarit kuuluvat IROA:n piiriin (International Range Officer Institute).

Practical-ammuntaa harrastetaan mm. seuraavissa seuroissa (lista ei ole täydellinen, eikä edes pyri siihen):